Wikia

Villi Länsi Wiki

Intiaanit

Keskustelu0
5sivua
tässä wikissä
 POHJOIS-AMERIKAN INTIAANIT - YHDEKSÄN ALUETTA 

Heimojen maantieteellinen jaottelu. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen maantieteellinen jaottelu yhdeksään ryhmään. Intiaanien ulkomuoto. Intiaanien ominaisuuksia. Kaakkoisalueet. Intiaanikulttuurit kaakkoisalueilla 1500-luvulta nykypäivään. Luonto ja ilmasto. Eurooppalaiset tuovat mukanaan sairaudet. Tutkimusmatkoja seuduilla 1500-luvulla. Intiaanien asutuskeskus Cahokiassa. Orjuutta, maiden ryöstöä ja pakkosiirtoja. Lounaisalueet 1. Intiaanikulttuurit lounaissalueilla. Osa 1: Alueiden sijainti. Sopeutuminen ankariinkin oloihin. Esihistoriaa ja elintapoja. Eurooppalaiset saapuvat 1500-luvulla. Espanjalaisten kulttuuri valtaa sijaa. Yhdysvaltain vaikutus 1800-luvulla. Pueblot. Lounaisalueet 2. Intiaanikulttuurit lounaissalueilla. Osa 2: Apassit, jicarillat, navajot, utet ja paiutet. Alkuperäisten asukkaiden kulttuurit säilyvät muualta tulleiden kulttuurien puristuksissakin. Intiaanien ajattelutavasta. Tämän päivän elämää ja tulevaisuus. Tasangot 1. Intiaanikulttuurit tasangoilla. Osa 1: Alueen heimoja ja niiden koko. Antilooppi. Biisoni. Hevoset ja kiväärit muuttavat elintapoja. Sodankäynti ja aseistus. Tiipii. Preeria. Tasangot 2. Intiaanikulttuurit tasangoilla. Osa 2: Korkeampia voimia. Kaupankäyntiä. Syitä sotimiseen. Päänahan ottaminen. Syitä intiaanien ja valkoisten välien huononemiseen. Siirtolaiset vyöryvät intiaanien maille. Sopimuksia. Grattanin verilöyly - tragedian alkusyynä lehmä. Rauhattomuutta ja sotia. Lohikäärmesotaretki. Sand Creekin verilöyly. Lääkemajan sopimus vuonna 1867. Tasangot 3. Intiaanikulttuurit tasangoilla. Osa 3: Intiaanisodat alkavat hiljetä. Viimeisiä taisteluita tasangoilla. Little Big Horn. Tasankojen intiaaniheimot 1. Sarcee. Tasankojen cree. Mustajalat (Blacfeet). Gros ventre. Assiniboin. Tasankojen ojibwa eli chippewa. Varis (Crow). Hidatsa. Mandan. Arikara. Cheyenne. Ponca. Omaha. Quapaw. Kansa. Osage. Iowa. Oto. Tasankojen intiaaniheimot 2. Sioux=Lakota + Dakota + Nakota. Pawnee. Arapaho. Missouria. Kiowa-apassi. Kiowa. Komanssi (Comanche). Wichita. Tonkawa. Kitsai. Ylätasangot ja Suuri Allas 1. Intiaanikulttuurit ylätasangoilla ja Suuressa Altaassa. Eläimiä. Elinkeinot. Kauppaa ja keskuksia - Dalles Rendezvous. Asuntotyypit - maamajat. Teltat. Tiipiit. Kanootit. Hevoset. Ylätasangot ja Suuri Allas 2. Intiaanikulttuurit ylätasangoilla ja Suuressa Altaassa. Kaupankäyntiä. Vaatetus. Sotia. Kulttuurien vuorovaikutusta heimojen välillä. Kultaesiintymiä. Ylätasangot ja Suuri Allas 3. Nez perce-sota vuonna 1877. Ylätasangot ja Suuri Allas 4. Suuri Allas. Alueen intiaaniheimoja. Ympäristön olosuhteet. Ylätasangot ja Suuri Allas 5. Suuri Allas. Elämäntavat ja selviytymiskeinot. Heinäsirkkojen metsästystä ja kalastusta. Kasvit ja eläimet. Myös kauppaa, puhveleita ja hevosia. Kalifornia. Intiaanikulttuurit Kaliforniassa. Luoteisrannikko. Intiaanikulttuurit luoteisrannikolla. Koillisalueet. Intiaanikulttuurit koillisalueilla. Subarktiset alueet. Intiaanikulttuurit subarktisilla alueilla. POHJOIS-AMERIKAN INTIAANIT - PERUSTIETOA JA ERITYISARTIKKELEITA

Perustietoja 1. Intiaani-käsite. Teorioita Amerikan asuttamisesta. Intiaanien esi-isien saapuminen Amerikkaan. Intiaanien varhaiset kulttuurit. Perustietoja 2. Intiaanit saavat hevosia. Eurooppalaisten saapuminen. Intiaanien määrä. Intiaanien jäljet Pohjois-Amerikan kulttuurissa tänä päivänä. Intiaanit tänä päivänä Yhdysvalloissa. Intiaanien elinkeinot. Perustietoja 3. Tiipii. Mokkasiinit. Rauhanpiippu. Perustietoja 4. Kasvo-, vartalo- ja hiusmaalaus. Tatuoinnit. Pukeutuminen. Perustietoja 5. Sitting Bull - Istuva Härkä. Red Cloud - Punainen Pilvi. Rukoukset ja viisaudet. Intiaanien nimet. Lippu intiaanienkin tunnuksena. Perustietoja 6. Intiaaniuskonnot. Intiaanien kielet. Apassit. Apassien yhteinen historia. Geronimo. Apassien päällikkö. Intiaanisodat. Intiaanisotien suppea historiikki. Karhu intiaanien kulttuurissa. Intiaanien palvoma karhu. Intiaanit ja hevoset. Hieman hevosen kehityshistoriaakin - mustangit ja appaloosat. Intiaaniheimot. Aakkosellinen luettelo intiaaniheimoista. Lääkekasvit. Lääkekasvien keruu ja käyttö.

Intiaanipäälliköitä vanhoissa postikorteissa

Powwow-galleria

ASIANTUNTIJA-ARTIKKELIT

Jaana Holvikivi: Mahtavat irokeesinaiset.



Alkuperäiset amerikkalaiset - Native Americans

Kutsumme tavallisesti alkuperäisiä amerikkalaisia intiaaneiksi. Vaikka perusteltua olisi ehkä unohtaa kokonaan alunalkaen virheellinen nimitys intiaani ja kutsua intiaaneja alkuperäisiksi amerikkalaisiksi. Jotta asia ei varmasti olisi liian yksinkertainen, niin eräät alkuperäiset amerikkalaiset itse eivät hyväksy myöskään itsestään tätä nimitystä Native American. Itse asiassa useimmat heistä pitävät parempana käyttää keskustelussa muotoa Amerikan intiaani - American Indian, tai vain lyhyesti intiaani - Indian. Kuitenkin, useat heistä suhtautuvat hyväksyvästi molempiin nimityksiin. Käytämmekin näillä sivuillakin molempia nimityksiä, enimmäkseen puhumme intiaaneista, jota Suomessa on totuttu käyttämään.

Intiaaniheimot - Tribal Nations

Yhdysvaltain alueella Pohjois-Amerikassa on tänä päivänä 563 liittovaltion tunnustamaa intiaanikansanosaa taikka -heimoa - joilla on omat paikalliset reservaattinsa ja hallintonsa. Näille heimoille on liittovaltion lainsäädännössä suotu itsehallinnollisia erityisoikeuksia. Heimoilla on oikeus muodostaa oma hallituksensa, jolla on lakien toimeenpanoon ja muuhun hallinnollisen vallan käyttöön liittyviä oikeuksia. Samoin, kuin liittovaltion osavaltioilla, näillä heimoillakaan ei ole oikeutta sotaan, oman rahan tekemiseen taikka omaan ulkopolitiikkaan.




Pohjois-Amerikan alkuperäisten asukkaiden määrä oli 2 786 652 vuonna 2003 Yhdysvaltain alueella. Heistä kolmasosa asuu kolmen osavaltion alueella: Kaliforniassa 413 382, Arizonassa 294 137 ja Oklahomassa 279 559. Suurimmat alkuperäisten amerikkalaisten kansat ovat tänä päivänä cherokee (suurin), navajo, choctaw, sioux, chippewa, apassi, lumbee, blackfeet eli mustajalat, irokeesi ja pueblo.

Aika ennen ja jälkeen Kolumbuksen

Ennenkuin Kolumbus tuli Amerikkaan alkuperäisten amerikkalaisten lukumäärä oli noin viisi miljoonaa. Vuoteen 1890 mennessä se oli 250 000. Samaan aikaan valkoinen väestö Yhdysvalloissa kasvoi 0:sta 75 miljoonaan ja intiaanit pakotettiin luopumaan maastaan ja ikivanhasta elämänmuodostaan.


1 Muokkaa

POHJOIS-AMERIKAN ALKUPERÄISTEN KANSOJEN YHDEKSÄN RYHMÄÄ 

Yhdeksän ryhmää. Nykyisin kansatieteilijät jakavat Pohjois-Amerikan alkuperäiset asukkaat yhdeksään ryhmään ja tässä jaottelussa maantieteellinen sijoittuminen on tärkein peruste. Varhaiset ihmiset sopeuttivat elämänsä ympäristön olosuhteisiin ja niin samoilla seuduilla elävien kansojen kulttuurit muotoutuivat samankaltaisiksi. Kahdeksalla alueella väestön ovat muodostaneet intiaanit - arktiset seudut ovat eskimoiden, aleuttien ja inuitien kotimaata. Tämä jaottelu on kirjasta Colin F. Taylor - William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat. Englanninkielinen alkuteos The Native Americans, julkaistu vuonna 1991.

Kaakkoisalueen intiaanit. Muinoin Pohjois-Amerikan kaakkoiset osat olivat luonnonolosuhteidensa puolesta alkuperäisten asukkaiden asuinseuduiksi hyvin suotuisia. Nykyisistä osavaltioista Louisiana, Mississippi, Alabama, Georgia, Etelä-Carolina ja Florida muodostavat tämän alueen ytimen. Suurin osa kaakkoisalueesta sijaitsee leveällä rannikkoalueella, joka on Atlantin valtameren ja Meksikonlahden välissä. Joet, järvet ja hedelmälliset vesijättömaat tarjosivat yllin kyllin sekä kalaa, että peltomaapohjia viljelylle. Eteläisimmässä osassa, Etelä-Floridassa, ilmasto on oikeastaan subtrooppinen. Alueen koillisosassa on vuorten juuria ja Appalakkien ylämaan matalia vuoria. Ympäristö siellä on erilainen, mutta sekin kuitenkin suotuisa. Runsaslukuiset nisäkkäät, kuten valkohäntäpeurat, sekä villeinä kasvavat hedelmät, pähkinät ja marjat mahdollistivat aina runsaan ja riittävän ravinnon saannin. Intiaanien elämä seurasi vuodenaikojen rytmiä viljelyn, kalastuksen ja metsästyksen myötä. 

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN KAAKKOISALUEET

Lounaisalueen intiaanit. Lounaisalueilla ei ole tarkkoja rajoja, mutta niiden voidaan määritellä käsittävän Arizonan ja Uuden Meksikon osavaltiot Yhdysvalloissa ja Sonoran ja Chihuahuaa Meksikossa. Alueeseen kuuluvat pienet osat Coloradoa, Texasia, Utahia ja Sinaloa. Vaikka alue käsittää kaksi nykyaikaista osavaltiota, se on silti yhtä kulttuurialuetta, jota luonnehtivat kuivat ilmasto-olosuhteet ja ympäristö sekä monikulttuurinen nykyisyys joka on perua monikulttuurisesta menneisyydestä. Lounaisalueen intiaaneja ovat Arizonan ja Uuden Meksikon pueblo-intiaanit (esp. pueblo = kylä). Heidän kylänsä muodostuvat taloryhmistä, jotka on penkereittäin rakennettu yhteen. Varsinaiset pueblot asuvat pääasiassa Rio Granden varrella, ja heidän länsipuolellaan hopi-intiaanit, joiden ympärillä elävät navajot. Yhdessä myöhemmin saapuneiden apassien kanssa navajot muodostivat pysyvän uhan maata viljelevillä rauhanomaisille puebloille. Toisin kuin muissa Pohjois-Amerikan osissa, yli kaksikymmentäviisi alkuperäistä amerikkalaisheimoa on selvinnyt eurooppalaisten hyökkäyksiltä ja kyennyt pysyttelemään perinteisillä asuinalueillaan sekä säilyttämään perinnäistapansa. 

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LOUNAISALUEET Osa 1 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LOUNAISALUEET Osa 2

Tasankojen intiaanit. Suuret tasangot (Great Plains) muodostaa hiukan alle kolmanneksen USA:n 48 ns. alisen osavaltion (Lower 48) pinta-alasta. Tasangot ulottuvat pohjoisessa myös Kanadan alueelle, ns. preeriaprovinssien (Manitoba, Saskatchewan ja Alberta) etelä-osiin. Tasankoalue rajautuu pohjoisessa Pohjoisen Saskatchewanjoen alueelle ja Kanadan kilpeen (Canadian Shield) Metsäjärven (Lake of Woods) alueella, lännessä Kalliovuoriin ja idässä suunnilleen Mississippijokeen, ja etelässä Keski-Texasin kukkula-alueeseen (Hill Country). Suurilla tasangoilla on kaksi merkittävää ja muusta ympäristöstä poikkeavaa metsäistä kukkula-aluetta. Toinen on pohjoisilla tasangoilla Black Hills, suomeksi useimmiten Mustat Vuoret, ja toinen eteläisten tasankojen koillisreunalla Ozarkin ylänkö (Ozark Plateau). Suurille tasangoille sijoittuu laskutavasta riippuen viisi tai kuusi USA:n osavaltiota. Suurten tasankojen nykyisiksi osavaltioiksi luetaan Pohjois-Dakota (North Dakota), Etelä-Dakota (South Dakota), Kansas, Nebraska, Oklahoma ja usein myös Texas. Keskiset ja pohjoiset osat tasangoista liitettiin Yhdysvaltoihin Louisianan kaupaun yhteydessä vuonna 1803. 

1600-luvulle saakka preeriat uinuivat neitseellisessä luonnonrauhassa, sillä intiaanitkaan eivät vielä tuolloin asuneet näillä mailla, vaan tyytyivät tekemään puhvelinmetsästysretkiä tasankojen reunamilla. Kun intiaanit saivat alleen hevoset ja käsiinsä tuliaseet, muuttui tilanne ratkaisevasti. Heimo toisensa jälkeen siirtyi tasangoille, jättäen maanviljelyksen ja ryhtyen metsästämään puhveleita, joka musketein ja ratsuin kävi helposti. Hevosen käyttöön oton myöt kehittyi myös tiipii, jonka kuljettaminen hevosilla onnistui paremmin, kuin koirilla. Varis-intiaanit (crow), comanchet, kiowat, shoshonit, pawneet, mustajalat, siouxit ja monet muut heimot kehittyivät ja menestyivät. Mainittujen heimojen elinkeinon perustana olleen puhvelin hävittyä valkoisten toimesta 1870-luvulla, ja sotien riehuttua tasangoilla, joutuivat jäljelle jääneet tasanko- eli preeriaintiaanit ahtaalle.

Villin Lännen näyttämöistä tärkein on juuri tasankoalue. Suurista intiaanisodista tärkeimmät käytiin näillä alueilla ja suuret karjanajot etenivät pitkin preerioita. Useat Lännen historian tunnetuimmista kaupungeista sijaitsevat Suurilla tasangoilla, näitä ovat Deadwood, Rapid City, Texasin El Paso, Kansasin Abilene ja sisällissodan problematiikkaan verilöylyineen liittyvä Lawrence. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 1 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 2 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 3 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 4 - tasankojen heimot1 Sarcee. Tasankojen cree. Mustajalat (Blacfeet). Gros ventre. Assiniboin. Tasankojen ojibwa eli chippewa. Varis (Crow). Hidatsa. Mandan. Arikara. Cheyenne. Ponca. Omaha. Quapaw. Kansa. Osage. Iowa. Oto. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 5 - tasankojen heimot2 Sioux=Lakota + Dakota + Nakota. Pawnee. Arapaho. Missouria. Kiowa-apassi. Kiowa. Komanssi (Comanche). Wichita. Tonkawa. Kitsai.

Ylätasankojen ja Suuren Altaan intiaanit. Ylätasanko levittäytyy Kanadan puolelta, keskisestä Brittiläisestä Kolumbiasta Yhdysvaltain rajan yli itäiseen Oregoniin ja Washingtoniin, käsittää pääosan pohjoisesta Idahosta ja jatkuu mantereen vedenjakajan yli luoteiseen Montanaan. Sitä halkovat monet joet, joiden nimet viittaavat niiden luonteeseen taikka muuhun niihin liittyvään - kuten esimerkiksi Clearwater (Kirkas vesi), Boulder (Siirtolohkare), Salmon (Lohi), Beaverhead (Majavanpää) ja Cascade (Putous). Alueen vuoristoja ovat Siniset vuoret ja Bitterroot-vuoret, jotka reunustavat Columbian ylätasankoa. Alueelle, jolla on pinta-alaa lähes 200 000 neliömailia, on tunnusomaista vastakohtien sävyttämä kauneus: metsäiset vuoret, syvät laaksot ja kanjonit, kirkasvetiset tulvivat virrat, avarat niittymaat ja etelässä, Suuren Altaan (Ison Altaan) reunalla, tuulen pieksemät tasangot ja autiomaa-alueet, joiden autiudessa on vain siellä täällä marunatyppäitä ja kallioita. Ylätasankojen joissa on runsaasti kalaa, kuten lohia, sampea, meriankeriaita ja siikaa. Puhvelit puuttuivat muinoin suurimmasta osasta tätä aluetta, mutta yleisiä olivat hirvi, peura, vuorilammas, saukko ja majava. 

Suuri Allas, jota kutsutaan suomeksi myös Isoksi Altaaksi, rajoittuu idässä Kalliovuoriin ja lännessä Sierra Nevadaan. Se kattaa Oregonin ja Idahon eteläosat, sekä koko Utahin ja Nevadan ja vielä Wyomingin ja Coloradon länsiosat. Allasalueelta ei johda mereen yhtään jokea ja erityisesti sen länsi- ja eteläosassa sataakin vain rajoitetusti. Aluetta luonnehtivat tasaisen maan ylle nousevat vuoret, mutta maisema vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Keski- ja lounaisosassa, jossa Coloradojoki on uurtanut valtavia kanjoneita, joiden jyrkät seinämät paljastavat voimakkaan värisiä maakerroksia, dominoivat suolapensaiden ja marunan täplittämät autiomaat. Pohjoisessa ja idässä, alueilla, joilla virtaavat Snake- ja Greenjoet - on laajoja, pehmeästi kaartuvia, vaihtelevia ruohikkomaita sekä korkeammilla paikoilla hajanaisia, avoimia havupuumetsiköitä ja alppityyppisiä yrttimaita. Tällä valtavalla, vaihtelevalla alueella, joka käsittää noin 250 000 neliömailia, asui pääasiassa shoshonin kieltä puhuvia kansoja.

Näillä Pohjois-Amerikan näennäisesti karuimmilla, mutta silti monin tavoin rikkailla seudulla, Suuressa Altaassa ja sitä ympäröivillä ylätasangoilla - on elänyt monia paimentolaisintiaaniheimoja. Valkoiset uudisasukkaat nimittivät heitä nimellä diggers, keräilijät, kaivajat, koska he olivat kaikista alkeellisimmalla kehitysasteella harjoittaen keräilyä. Metsästys oli myös tärkeää seudun kansoille, mutta heidän pääasiallinen toimeentulonsa oli lohikalastuksen varassa. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN YLÄTASANGOT JA SUURI ALLAS

Kalifornian intiaanit. Kalifornia, Yhdysvaltain länsiosassa, Tyynen Valtameren rannalla, on vastakohtien maa. Sen rannikolla on mittaa 1200 mailia. Matalin kohta Death Valleyssa jää merenpinnan alapuolelle, kun korkein kohta Mont Whitneyn huippu Sierrassa kohoaa ylemmäksi, kuin mikään muu 48 osavaltion alueella. Great Valley on Kalifornian kaikkein vaikuttavin luonnon aikaansaannos. Kaliforniaan mahtuu kaikkiaan kuusi erilaista elinvyöhykettä: arktinen, kanadalainen, hudsonilainen, siirtymävyöyhyke, ylä-Sonora ja ala-Sonora. Kaikilla näillä kuudella vyöhykkeellä on erilaiset kasvillisuudet ja eläimistöt. Muinoin seuduilla elivät runsaslukuisina mustakarhu, ilves, villikissa, mustahäntäpeura, puuma, hirvi, kettu, näätä, minkki, vuoristosaukko, tyynenmeren pesukarhu ja pussirotta. Kalifornia houkutteli luonnollaan asukkaikseen intiaaneja, joiden elinkeinoiksi täällä luontaisesti muotoutuivat keräily, kalastus ja metsästys. 

INTIAANIKULTTUURIT - KALIFORNIA

Luoteisrannikon intiaanit. Luoteisrannikon heimot, muun muassa tlingit, haidat, tsimshianit ja kwakiut elivät kalastuksella, ja näin heidän kulttuurinsa erosi merkittävästi muiden alueen intiaanien kulttuureista. Luoteisrannikon intiaanit eivät tavallisesti hankkineet omaisuutta taloudellisen hyödyn, vaan sosiaalisen arvostuksen vuoksi. Mielikuvitusrikkaan tarustonsa he esittävät muun muassa taitavin puuleikkauksin kanooteissa, arkuissa, taloustarvikkeissa ja erityisesti toteemipaaluissa. Europidien kanssa kohdatessaan luoteisrannikon intiaanit hylkäsivät kalastuksen ja ryhtyivät käymään kauppaa. 

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LUOTEISRANNIKKO

Koillisalueiden intiaanit. Alue ulottuu Superiorjärven luoteisrannikolta Ohio- ja Cumberlandjokien yhtymäkohtaan ja idässä Atlantin valtameren rannikolle. Pohjoisessa tämän koillisalueen raja asettuu Woodsjärven eteläpuolelle ja etelään päin alue ulottuu aina Virginian ja Pohjois-Carolinan rannikkotasanteille asti. Koillisella alueella asuvien intiaaniheimojen tavoissa oli suuria eroavaisuuksia. Yrityksessä jäsentää heimoja, on koillista kolkkaa jaettu vielä kolmeen maantieteelliseen alueeseen: rannikko, St Lawrencen alanko sekä suurten järvien ja jokien alue. St Lawrencen alanko oli voimakkaan irokeesiliittymän kotiseutua - heidät tunnetaan myös pitkistä asuintaloistaan. Intiaaniheimojen pienehköstä koosta antaa kuvaa se, että irokeeseja oli 1600-luvun lopulla enimmillään 16 000. Huroneita 20 000 ennen isorokkoepidemiaa talvella 1639 - 1640, epidemian jälkeen puolet vähemmän. Chippewoiden määrä oli arviolta 25 000 vuonna 1760. 

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN KOILLISALUEET

Subarktisten alueiden intiaanit. Tämä valtava alue ulottuu Pohjois-Amerikan mantereen yli Labradorin niemimaalta idässä - Newfoundland mukaan luettuna - kaartuen etelään Hudsonlahden tienoilla ja sitten länteen Alaskaan. Sen kokonaispinta-ala on noin 5,5 miljoonaa neliökilometriä ja siellä eli vain noin 60 000 athapaskan ja algonkinin kieltä puhuvaa asukasta. Pääelinkeinot metsästys ja kalastus. Karibu oli merkittävä saaliseläin. Näiden pohjoisimpien intiaaniheimojen pohjoispuolella, rannikkokaistaleella asuivat eskimot, aleutit ja inuitit. 

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN SUBARKTISET ALUEET

Arktisten alueiden eskimot, aleutit ja inuitit. 

Intiaanien alueellinen jaottelu toisin tavoin. Pohjois-Amerikan intiaaneista puhuttaessa voidaan heidän sijoittumisensa mukaan käyttää myös seuraavanlaista aluejakoa kulttuurin ja historian mukaan (Pentti Virrankoski):


Etelän intiaanit

Rio Granden intiaanit

Lounaisen ylängön intiaanit

Suuren syvänteen intiaanit

Kalifornian intiaanit

Preerian maanviljelijät

Preerian metsästäjät

Pohjoisvaltioiden intiaanit

Columbian ylängön intiaanit

Pohjoisten havumetsien intiaanit

Luoteisintiaanit

Luoteisen vuoriston intiaanit

Intiaanien ulkomuoto. Rotua ei enää ole syytä käsitteenä käyttää, emme puhu enää intiaanirodusta vaan intiaaneista kansana ja eri heimoina. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään intiaanit vaihtelevat suuresti, etenkin kun tarkasteluun otetaan mukaan myös latinalaisen Amerikan intiaaniväestö. Lähes kaikkien intiaanien tukka on suora, karkea ja musta - vaalea- taikka punatukkainen intiaani on harvinainen poikkeus. Intiaanien silmät ovat useimmiten ruskeat. Samoin ihonväri on useimmiten ruskeahko, tosin eräillä seuduilla aika vaalea. Miehillä parrankasvu on heikko. Intiaanien poskipäät ovat yleensä korkeahkot, silmänaukko joskus vino mongolipoimun takia. Nenän muodossa on eri heimoilla eroja. "Kotkannenä" on yleinen Pohjois-Amerikan itäisissä osissa eläneillä intiaaneilla ja he ovat myös pitkäkasvuisempia, kun taas suuri osa Yhdysvaltain lounaisosan ja Länsi-Kanadan intiaaneista on ollut lyhyehköjä.

Intiaanien ominaisuuksia. Jos ylipäänsä jollakin kansalla on kansalle ominaisia, periytyviä luonteenpiirteitä, niin niiden seulominen erilleen kulttuuriperinteeseen liittyvistä käytöstavoista on mahdotonta. Kun esimerkiksi jotakin intiaanikansaa, vaikkapa apasseja, sanotaan sotaisaksi, kyse on kansan ja heimon perinteistä eikä geeneistä. Intiaanit kuvataan usein myös täysin tunteettomiksi, eleettömiksi, kylmäverisiksi, kavaliksi ja julmiksi. Tämän kuvan heistä antavat ne Amerikkaan Euroopasta tulleet siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä, jotka ovat joutuneet sotimaan intiaaneja vastaan. Omissa oloissaan intiaanitkin olivat ihan normaaleja ihmisiä, jotka käytökseltään tuskin poikkesivat Euroopan kivikautisista ihmisistä. Ja mitä tulee julmuuteen, jota intiaanit osoittivat vihollisiaan kohtaan, niin siinä suhteessa ei valkoinen mies jäänyt yhtään jälkeen, päinvastoin.


2 Muokkaa

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN KAAKKOISALUEET

"Kansani on hajallaan ja poissa, ja kun huudan, kuulen ääneni metsän uumenista, mutta kukaan ei vastaa - kaikki on hiljaista ympärilläni."

Pohjois-Amerikan kaakkoisosien intiaanikulttuurit joutuivat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun ensipuoliskon aikana kokemaan suuria muutoksia, sekasortoa ja tuhoa - melkein kansan murhan, vaikka tuho ei ollutkaan suoranaista seurausta valtiovallan toimista. Tuhansien vuosien kulttuurillinen kehitys tällä alueella lähes tukahtui eurooppalaisten saavuttua maahan varhain 1500-luvulla. Emme voi tietää kuin vähän siitä, millaista eteläisten intiaanikansojen elämä oli maahanhyökkääjien saapuessa, sillä ensimmäiset kirjalliset dokumentit ovat harvoja tai lähes olemattomia suurimmasta osasta aluetta, ja arkeologiset löydät eivät voi vastata moniinkaan tärkeisiin kysymyksiin.

Luonto ja ilmasto. Seutu oli todella suotuisaa luonnonolosuhteidensa puolesta. Se sijaitsee lämpimimmässä osassa pohjoista sääaluetta, ja Etelä-Florida on ilmastoltaan oikeastaan subtrooppinen. Suurin osa kaakkoisalueesta sijaitsee leveällä rannikkoalueella, joka on Atlantin valtameren ja Meksikonlahden välissä. Nykyään seutu on varsin erilaista kuin alkuasukkaiden aikaan. Metsät ja sokeriruokotiheiköt ovat poissa, monet joet on padottu ja suot kuivattu ja maa on suuresti huonontunut ja eroosion vallassa - ensin indigon ja sittemmin tupakan, puuvillan ja maissin tehoviljelyn takia. Muuttokyyhkyt ovat kuolleet sukupuuttoon ja muut eläimet ovat paljon harvalukuisempia kuin vielä 1800-luvulla.

Eurooppalaiset tuovat mukanaan sairaudet. Ratkaisevimmat ja tuhoisimmat muutokset intiaanien elämässä tapahtuivat ennen ympäristön turmeltumista. Varhaisimpina aikoina äkillinen väestökato oli seurausta eurooppalaisten mukanaan tuomista sairauksista, kuten isorokosta, jolle intiaanit eivät aluksi olleet immuuneja. Monista yhteisöistä yli puolet väestöstä kuoli muutamassa viikossa. Tuon tuhon sosiaalisia ja psykologisia vaikutuksia on vaikea kuvitella, yleensä ja sen takia että siinä kuoli monia perinteen ja tiedon vaalijoita.

Tutkimusmatkoja seuduilla 1500-luvulla. Eteläisestä intiaanikulttuurista tiedetään paljon viimeisten sadanviidenkymmenen vuoden ajalta, mutta näihin tietoihin ei ole luottaminen intiaanien elämäntapojen suhteen ennen eurooppalaisten vaikutusta. Ensimmäiset muutokset tapahtuivat jo 1500-luvun puolivälissä. Eurooppalaisten ensimmäisistä suhteista kaakkoisalueen intiaaneihin ei tiedetä kuitenkaan juuri mitään. Yksi muistiinmerkitty tapaus oli kun Ponce de Leon nousi maihin Floridassa vuonna 1513, luultavasti calusojen alueelle. Vuosina 1539 - 1543 Hernando de Soto tunkeutui kauas kaakkoisalueelle. Hän saapui Tampa Bayhin mukanaan noin 700 miestä, 200 hevosta, sikalauma ja suuri määrä aseita ja muonavaroja ja eteni sisämaahan pohjoiseen halki nykyisen Georgian ja Etelä-Carolinan Tennesseehen, sitten alas halki Alabaman, poikki Arkansasin, sitten jälleen etelään Mississippin alajuoksulle Louisianaan. Tutkimusretki oli tuhoisa Sotolle ja hänen miehilleen mutta vielä tuhoisampi hänen kohtaamilleen intiaaneille, joita hän miehineen tappoi ja otti vangiksi satamäärin ja monille muille, oletettavasti monille tuhansille, jotka kuolivat hänen mukanaan tuomiinsa sairauksiin.

Intiaanien asutuskeskus Cahokiassa. Tutkimukset osoittavat että kaakkoisalueiden väestö eurooppalaisten tullessa oli jakaantunut moniin päällikkyysalueisiin sisämaassa ja monin paikoin rannikkoalueillakin. Suurin pääkylistä oli Cahokiassa, nykyisessä Illinoisissa Mississippijoen toisella puolella St Louisin kohdalla. Laajimmillaan Cahokia oli enemmän kuin viiden neliömailin suuruinen ja väestö lukumäärältään noin 10 000. Se oli varmasti suurin kylä Keski-Meksikosta pohjoiseen, ja se oli suurin ihmisen luoma yhdyskunta Pohjois-Amerikassa tuohon aikaan.

Poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä vaihteli päällikkökunnasta toiseen. Järjestelmät olivat jokseenkin mutkikkaita, ja ne harvat kirjallisesti sivistyneet eurooppalaiset jotka näkivät ne toiminnassa eivät ymmärtäneet niitä kovinkaan hyvin.

Orjuutta, maiden ryöstöä ja pakkosiirtoja. Kun Charleston perustettiin vuonna 1670 uusi hajaannus kohtasi aluetta idästä englantilaisten vangitessa intiaaneja ja myydessä heitä orjiksi Länsi-Intiaan. Noin sadan vuoden kuluttua eteläisten intiaaniheimojen elämä muuttui jälleen suuresti. Kun uudisasutus eteni erityisesti Georgiassa ja Alabamassa, intiaanit työnnettiin syrjään ja heidän peltonsa vallattiin. Viimein 1820- ja 1830-luvuilla melkein kaikki siirrettiin Intiaaniterritorioon – varsin erilaisiin kulttuuri- ja luonnonolosuhteisiin Mississippin länsipuolelle, nykyiseen Oklahomaan. Monet kuolivat tuon niin sanotun ”siirron” aikana.

KAAKKOISALUEEN INTIAANIHEIMOT

Ais. -Pieni heimo Etelä-Floridan itärannikolla, vuonna 1650 lukumäärältään noin 1000 henkeä. Kuoli sukupuuttoon 1720-luvulla. Söivät enim. kalaa. Ais-kielestä ei ole minkäänlaista tietoa. Alabama. -Heimon kieli kuuluu muskogeeperheeseen ja muistuttaa suuresti koasatia, jotka saattavat olla yhden ja saman kielen murteita. Alabamoja oli vähemmän kuin tuhat vuonna 1704; vuoden 1763 jälkeen heimo hajaantui - osa liittyi seminoleihin ja creekeihin ja suurin osa muutti Texasiin koasatis-heimon kanssa. Vuoteen 1910 mennessä vain 300 alabamaa oli jäljellä niiden lisäksi jotka kuuluivat creekeihin. Apalachee. -Heidän kielensä kuului muskogeeperheeseen, espanjalaiset tekivät heidän keskuudessaan lähetystyötä ja väestö oli noin 5000 vuonna 1676. Heimo tuhoutui 1700-luvulla englantilaisten ja creekien hyökkäyksissä, ja muutamat eloonjääneet liittyivät creekeihin. Atakapa. -Heimo oli noin 1000 hengen suuruinen varhain 1700-luvulla ja kuoli sukupuuttoon vuoteen 1900 mennessä. Atakapan kieli oli isolaatti, toisin sanoen sillä ei ollut osoitettavaa suhdetta mihinkään toiseen kieleen. Biloxi. -Heimossa oli noin 1000 jäsentä vuonna 1650. Kieli kuului siouan-perheeseen. 1800-luvun loppuun mennessä heimon jäseniä oli jäljellä enää muutama Louisianassa, Oklahomassa ja itäisessä Texasissa. Caddo. -Tähän ryhmään kuuluu useita heimoja, joista suurin osa muodosti kolme ryhmää. He puhuivat caddo-kieltä, joka on caddon kieliperheen eteläinen haara. Muita caddo-kieliä puhuttiin preerioilla. Caddoja arvellaan olleen 8000 vuonna 1700; vuoteen 1910 mennessä caddoja oli enää vain muutama Oklahomassa. Calusa. -Heimoon, joka eli Etelä-Floridassa eikä viljellyt maata, saattoi olla kuulunut jopa 10000 jäsentä 1560-luvulla. Vuoteen 1750 mennessä ainuttakaan ei ollut jäljellä. Calusakielen juurista ei ole tietoa. Catawba. -Tämä Etelä-Carolinan vuorten juurella elänyt heimo muodostui useiden pienempien heimojen jäsenistä jotka olivat liittyneet yhteen 1600- ja 1700-luvulla. Heimon joukossa puhuttiin arvattavasti monia eri kieliä, mutta vain catawba, siouan-pohjainen kieli, säilyi 1900-luvulle asti. Chakchiuma. -Pieni sukupuuttoon kuollut heimo, luultavasti muskogeeperheenseen kuuluvan kielen (kenties choctawin) puhujia. Chatot. -Toinen pieni heimo, hekin luultavasti muskogee-kielen puhujia, jotka creekit ajoivat Mobileen ja sitten Louisianaan. Heimo luultavasti liittyi choctaweihin Intiaaniterritoriossa (Oklahomassa). Cherokee. - Oma nimitys "oikeat ihmiset". Appalakkien vuoriston eteläosassa, Tennesseessä, Georgiassa sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinassa. Suurin kaakkoinen heimo 1700-luvulta nykyaikaan. Kieli kuuluu irokeesiperheeseen. Alkuperäinen väkiluku arvioitu 20 000 - 25 000 hengeksi. 1960-luvulla 50 000 henkeä. Cherokeiden käsityksen mukaan sairaudet olivat eläinten henkien aikaansaamia. Perinteen mukaan eläimet olivat keksineet sairaudet kostaakseen ihmisille sen, että he tappoivat ja söivät niitä. Valtaosa nykyajan cherokeista polveutuu osaksi valkoisista. Cherokeet ovat eläneet kahtia jakautuneina vuoden 1838 siirrosta lähtien. Osa elää Appalakkien reservaatissa läntisessä Pohjois-Carolinassa, suurin osa nykyään Oklahomassa, entisessä Intiaaniterritoriossa. Chickasaw. -Lukumäärältään 8000 vuonna 1650, siirrettiin Oklahomaan missä asuvat nykyään. Kieli on lähellä choctawia, vaikka heimot ovatkin aina olleet poliittisesti erillään. Chitimacha. -Väestö lienee ollut lukumäärältään noin 4000 vuonna 1700, mutta vähemmän kuin 100 heimon jäsentä oli elossa vuonna 1930. Kieli on isolaatti, ei tiedettävästi sukua millekään muulle. Choctaw. -Muskogeen sukuisen kielen puhujia. Lukumäärältään noin 15000 vuonna 1650. Vuonna 1930 heimon jäsenia oli noin 18000, joista suurin osa Oklahomassa mutta joitakin myös alkuperäisissä reservaateissaan Mississippissä ja Louisianassa. Creek. -Englantilainen nimitys poliittiselle Muskogeehen sijoittuvalle liitolle johon kuuluivat hitchitit ja muut. Cusabo. -Pieni heimo, lukumäärältään 535 vuoden 1715 väestönlaskennassa ja joka nykyään on kuollut sukupuuttoon. Kieli on täydellisen tuntematon. Hitchiti. -Muskogeekieli jota puhuttiin noin seitsemässä suuressa kylässä jotka kuuluivat creekien liittoon. Houma. -Pieni louisianalainen heimo, johon kuului 600-700 jäsentä vuonna 1700 ja jokseenkin samanverran 1930. Kieli on nykyään sammunut. Keys. -Floridan Keysin asukkaat lienevät olleet poliittisesti riippumattomia suuremmista naapureistaan. Mitään heidän puhumastaan kielestä ei ole nauhoitettu. Heimo kuoli sukupuuttoon espanjalaisen Floridan kukistuessa 1763. Koasati. -Muskogeeheimo jossa oli noin 250 jäsentä vuonna 1750, joista 100 oli jäljellä 1910 Texasissa ja yhdessä creek-kylässä Oklahomassa. Kieli on hyvin lähellä alabamojen kieltä, kenties jopa sama. Lumbee. -Nykyään suurin kaakkoisista intiaaniheimoista, lukumäärältään noin 30000 vuonna 1970. Lumbeet polveutuvat cheraweista ja Catawban muista intiaaniheimoista., samoin kuin Euroopasta tulleista mustista ja valkoisista. Vuoteen 1700 mennessä heidän keskuudessaan ei enää puhuttu mitään intiaanikieltä. Monissa suhteissa he ovat kulttuurillisesti samanlaisia kuin valkoiset ja mustat naapurinsa, vaikka sosiaalisesti ja poliittisesti he ovat selvästi intiaaneja. Mikasuki. -Noin kaksi kolmannesta Floridan seminoleista puhuu mikasukia, joka on sama kieli kuin hitichi, kuten monet Oklahoman seminolit tekivät aikaisemmin. Muskogee. -Tärkein Creekin liittoon kuuluvista. Kieltä, joka kuuluu muskogeeperheeseen, puhuu noin kolmannes Floridan seminoleista ja suurin osa Oklahoman seminoleista. Natchez. -Lukumäärältään noin 4500 vuonna 1650. Jälkeenjääneet sulautuivat creekeihin ja cherokeihin. Kieli on isolaatti eikä tiettävästi sukua millekään toiselle. Ofo. -Puhuivat siouakieltä. Joutuivat perääntymään Ohiojoen eteläpuolelle irokeesien tieltä. Seminole. -Heimo syntyi 1700-luvulla Creek-liiton jäsenten muuttaessa Floridaan. 1830- ja 1850-luvuilla käydyt seminolesodat johtivat siihen että suurin osa kansan jäsenistä siirrettiin Oklahomaan, pienen osan jäädessä Etelä-Floridaan. Tekesta. -Pieni metsästäjäheimo joka asui Miamin alueella ja kuoli sukupuuttoon 1700-luvulla. Kieli on täysin tuntematon. Timucua. -Suuri pohjoisfloridalaisten heimojen ryhmä, lukumäärältään noin 13000 vuonna 1650 (ja paljon enemmän sata vuotta aikaisemmin). Kieli, jota espanjalaiset lähetyssaarnaajat nauhoittivat tarkasti, ei ole sukua millekään muulle. Viimeiset harvat timucuat lähtivät Floridasta espanjalaisten vetäytyessä 1763. Tocobaga. -Pieni melkein täydellisen tuntematon heimo Tampa Bayn alueella Floridassa. Tohome ja Mobile. -Kaksi intiaanikansaa jotka luultavasti puhuivat jotakin choctawin murretta. Tunica. -Noin 2500 jäsentä vuonna 1650, lukumäärältään vähemmän kuin 50 vuonna 1910. Kieli, joka on hyvin tallennettu, ei ole sukua millekään muulle. Tutelo. -Kieli kuuluu siouan-perheeseen. Lukumäärältään noin 2700 vuonna 1600, mutta vuoteen 1800 mennessä jäljelle jääneet liittyivät Kanadan irokeeseihin. Yamasee. -Puhuivat luultavasti muskogee-kieltä, lukumäärältään noin 1200 vuonna 1715, mutta muuttivat pian espanjalaiseen Floridaan missä kuolivat sukupuuttoon vuoteen 1763 mennessä. Yuchi. -Appalakkien ylängöiltä peräisin oleva heimo, lukumäärältään 1500 vuonna 1650. Ainakin varhaiselta 1700-luvulta saakka yuchit kuuluivat creekien konfederaatioon ja heidät siirrettiin creekin mukana vuonna 1836 vanhoilta asuinalueiltaan Georgiasta Intiaaniterritorioon, nykyiseen Oklahomaan. Heidän pitkä yhteiselonsa creekien kanssa johti suureen kulttuurilliseen samankaltaisuuteen, vaikka he ovatkin säilyttäneet oman identiteettinsä ja 1900-luvun puoliväliin saakka oman kielensä. Yuchit harjoittivat maanviljelystä ja karjanhoitoa 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ja heillä oli omat lääkemenot ja rituaalit. Vuoteen 1930 mennessä vain noin 200 yuchia oli jäljellä creekien joukossa Oklahomassa. Yuchi-keli on isolaatti, ei sukua millekään muulle.


3 Muokkaa

INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LOUNAISALUEET Osa 1.

”Ei ole säätä tai maata... joka olisi Arizonan vertainen... Se on maani, kotini ja isieni maa, johon nyt pyydän päästä takaisin. Haluan viettää viimeiset päiväni siellä ja tulla haudatuksi noiden vuorten keskeen.”

Alueiden sijainti. Lounaisalueilla ei ole tarkkoja rajoja, mutta niiden voidaan määritellä käsittävän Arizonan ja Uuden Meksikon osavaltiot Yhdysvalloissa ja Sonoran ja Chihuahuaa Meksikossa. Alueeseen kuuluvat pienet osat Coloradoa, Texasia, Utahia ja Sinaloa. Vaikka alue käsittää kaksi nykyaikaista osavaltiota, se on silti yhtä kulttuurialuetta jota luonnehtivat kuivat ilmasto-olosuhteet ja ympäristö sekä monikulttuurinen nykyisyys joka on perua monikulttuurisesta menneisyydestä.

Alueiden väestö. Vaikka noin sata eri ryhmää muodostaa Amerikan lounaisosat, juuri alkuperäiset amerikkalaiset antavat seudulle poikkeuksellisen laatunsa ja vaalivat sen kulttuuriperinnettä. Toisin kuin muissa Pohjois-Amerikan osissa, yli kaksikymmentäviisi alkuperäistä amerikkalaisheimoa on selvinnyt eurooppalaisten hyökkäyksiltä ja kyennyt pysyttelemään perinteisillä asuinalueillaan sekä säilyttämään perinnäistapansa. Nämä heimot edustavat melkein kolmea neljäsosaa alkuperäisistä amerikkalaisista jotka asuivat seudulla espanjalaisten ensimmäisten tutkimusmatkojen aikoihin.

Sopeutuminen ankariinkin oloihin - Äiti Maa. Amerikan lounaisosat ovat juurtuneet maahansa ja ikivanhoihin perinteihinsä. Maisema on vaihtelevaa – korkeita lumihuippuisia vuoria, hedelmällisiä jokilaaksoja, kumpuilevia preerioita ja kuivia autiomaita. Laaja mutta usein ankara maa vaati monia ekologisia sopeutumistapoja. Se loi myös kotiseuturakkauden, joka on niin ominaista alkuperäisasukkaiden parissa. Tämä kotiseuturakkaus, tunne yhteydestä maan kanssa, joka käsitetään Aiti Maaksi, lyö leimansa lounaisiin intiaaniheimoihin ja niiden kulttuureihin yhtä voimakkaasti kuin 300 vuotta sitten. Maa elää ja ihmiset kunnioittavat sitä. Lounaisosien alkuperäisasukkaat ovat yhtä maan kanssa; he eivät käytä sitä hyväkseen. Kaikki elämälle tärkeä pysyy sellaisena kuin se oli ennen ja sellaisena se tulee myös olemaan. Tämä piirre auttaa meitä erottamaan heidät eurooppalaisista.

Kaikki Lounais-Amerikan alkuperäisasukkaat ovat toisistaan riippumattomia ja muodostuvat arvokkaista ja itseäänkunnioittavista kansoista jotka ovat taistelleet olemassaolostaan paikallisten ja alueellisten olosuhteiden kanssa.

Esihistoriaa ja elintapoja. Alkuperäiset amerikkalaiset tulivat lounaisosiin ainakin 12 000 vuotta sitten. Noina aikoina ihmiset elivät metsästyksellä ja keräämällä villejä kasveja. Myöhemmin ympäristön muuttuessa se merkitsi myös uutta elämäntapaa näille arkaaisiksi tai autiomaan heimoiksi kutsutuille ihmisille. Nämä ihmiset, tuon, joiden kulttuuri tuli esiin noin 6000 eKr. alkoivat kokeilla ruoan kasvattamista noin 2500-3000 eKr.

Hitaasti lounaisalueiden heimot kehittivät erilaisia kulttuureja, niitä jotka elivät vuoristoalueilla kutsuttiin mogolloneiksi, Coloradon ylätasangolla eläviä korintekijöiksi ja anasazeiksi, ja alueen länsi- ja keskiosissa eläviä patayaiksi, sinaguaiksi ja saladoiksi. (Ikävä kyllä lähes mitään ei tiedetä Luoteis-Meksikon esihistoriasta). Noin 300 eKr. kansainvaellukset toivat uutta väestöä Meksikosta lounaisalueille. Nämä ihmiset kehittivät pian hohokam-nimellä tunnetun kulttuurin, joka perustui maanviljelykseen. He elivät Keski- ja Etelä-Arizonassa ja rakensivat laajoja kastelujärjestelmiä, hienoja tarvekaluja ja monumentaalisia rakennuksia. Nämä esihistorialliset kansat elivät vakinaisissa tai puolivakinaisissa kylissä.

Kansainvaelluksia. 1300- ja 1400-luku olivat suurten kansainvaellusten aikaa, minkä syytä ei vielä ole selvitetty. Pitkäaikaisen kuivuuden myötä vanhat asuinalueet hylättiin. Suurimmat lounaisalueiden heimot, jotka kehittyivät tuntemiksemme heimoiksi ja jotka elävät lounaisosissa vielä nykyään – pueblot, o’odhamit (pimat) ja yumanit – asettuivat paikoille joita nyt kutsutaan niiden perinteisiksi kotiseuduiksi. Muita heimoja muutti alueelle pohjoisesta – navajot ja apassit. Idästä tuli ylätasankojen heimoja jotka kävivät kauppaa alkuasukkaiden kanssa. Toisinaan Suurelta Altaalta peräisin olevat heimot kohtasivat pohjoisessa ja jokivarsilla elävät heimot. Kuivuuden ja uusien kiertelevien heimojen ahdistamina heimot kuten amazakit muuttivat ylätasangoille ja Rio Granden itäpuolelle.

Eurooppalaiset saapuvat 1500-luvulla. Viimein seudulle tulivat myös eurooppalaiset, ensin espanjalaiset ja sitten englantilais-amerikkalaiset. Kun espanjalaiset saapuivat maahan 1500-luvun puolivälissä, he huomasivat että alueella asui monia eri heimoja. Toiset näistä olivat kaupungissa asuvia maanviljelijöitä joita kutsuttiin puebloiksi, toiset olivat puoliksi paimentolaisia metsästäjiä ja sotureita ja osa eli pienissä ryhmissä metsästäen ja keräillen. Ihmiset puhuivat hämmästyttävän monia kieliä ja noudattivat erilaisia elintapoja. He erosivat huomattavasti poliittiselta ja taloudelliselta järjestelmältään niistä joita espanjalaiset olivat kohdanneet Meksikon keskiosissa. Lounaisessa asuvat heimot eivät kuuluneet mihinkään maanviljelykseen perustuvaan valtakuntaan kuten atsteekit vaan olivat poliittisesti riippumattomia ja sosiaalisesti ja taloudellisesti itsenäisiä maanviljelijöitä, ja lukuunottamatta muutamia satoja Kalifornian rannikolla ja Sierra Madren pohjoisosissa asuvia kaikki osasivat viljellä maissia, papuja ja kesäkurpitsaa. He erottautuivat nopeasti itäisten ylätasankojen puhvelinmetsästäjistä ja Kalifornian tammenterhonkerääjistä.

Intiaaniheimojen keskinäiset voimasuhteet. Mikään ryhmä ei hallinnut sotilaallisesti tai poliittisesti toistaan. Tämä ei silti tarkoittanut sitä etteivätkö ryhmät muodostaneet väliaikaisia liittoja sotilaallisessa tarkoituksessa, mutta sotia ei käyty toisten valloittamiseksi ja alistamiseksi. Taisteluja käytiin kostonhimosta tai uusien maanviljelysmaiden saamiseksi, jolloin entiset asukkaat syrjäytettiin.


Rio Grande on 3078 km pitkä joki, joka alkaa San Juanin vuoristosta Lounais-Coloradosta Yhdysvalloista ja virtaa New Mexikon läpi. Sieltä se mutkittelee kaakkoon muodostaen Texasin ja Meksikon välisen rajan ja laskee lopulta Meksikonlahteen. Meksikossa joesta käytetään nimitystä Rio Bravo tai Río Bravo del Norte. Joki on ollut useiden sotaisien toimien näyttämönä. Meksikon sodan (1846 - 1848) jälkeen joesta tuli lopullisesti Yhdysvaltain ja Meksikon välinen raja. Pueblot, apassit ja muut intiaaniheimot toisensa jälkeen ovat myös liikkuneet näillä Rio Granden rannoilla ja apassit joki jakoi itäisiin ja läntisiin apasseihin.

Espanjalaisten kulttuuri valtaa sijaa. Espanjalaiset alkoivat pian asuttaa lounaisosia, mutta apassit pysäyttivät heidän etenemisensä. Espanjalaiset perustivat valloittajakulttuurinsa kaikkialle minne menivät, tarkoituksenaan ”sivistää villit” ja tuoda voimaan oma maailmannäkemyksensä. Sotilaallisten voimien tukemana lähetyssaarnaajat, sotilaat ja uudisasukkaat toivat mukanaan espanjalaisen kulttuurin ja kielen (josta tuli seudun yleiskieli); erilliset keskusaukion reunoille rakennetut talot, miesten housut, uudet käsitykset ajasta ja työstä, käsitteet valtakunta, politiikka ja kristinusko. He perustivat myös järjestelmän jossa oli vallalla pakkoverotus, pakkotyö palvelijoina, maatyöläisinä ja kaivosmiehinä ja laaja orjakauppa, jossa ihmisiä kaikkialta seudulta lähetettiin Meksikon hopeakaivoksiin. Espanjalaisten mukana levisi myös muutama suotuisa asia – uudet ruoka-aineet ja karja, erityisesti lampaat ja hevoset, sekä hopeasepän taidot. Espanjalaisten ja meksikolaisten pyrkimys yhdistää pienet paimentolaiskansat Chihuahuassa johti monien heimojen yhtymiseen ja sammumiseen. Nämä muutokset olivat niin huomattavia Meksikossa, että joitakin ryhmiä, kuten opatoja, ei enää voinut erottaa espanjalaisesta ja meksikolaisesta väestöstä 1700-luvun puoliväliin mennessä. Ryhmät, jotka olivat erillään muista maantieteellisten rajojen takia, kuten serit ja tarahumarat, eivät juuri joutuneet kosketuksiin muutosten kanssa. Ihmiset pakotettiin hyväksymään muutokset niin raa’asti että vuoteen 1680 mennessä pueblot nousivat kapinaan ja ajoivat espanjalaiset pois Rio Granden seudulta. Kun espanjalaiset sitten viimein valloittivat alueen takaisin, he eivät koskaan onnistuneet voittamaan apasseja, tarahumaroita, Ylämaan yumaneita eikä yaquita. Vasta 1880-luvun loppupuolella nämä heimot lakkasivat olemasta sotilaallinen uhka ja meksikolaiset uudisasukkaat asettuivat Lounais-Meksikoon.

Yhdysvaltain vaikutus 1800-luvulla. Englantilais-amerikkalaiset valloittivat Uuden Espanjan pohjoisen osan Meksikon hallitukselta vuonna 1848. Asettuessaan alueelle he, kuten Meksikon hallitus etelässä, asettivat suuria esteitä alkuperäisten amerikkalaisten vanhan elämäntyylin säilymiselle. Huomattavin näistä oli reservaattijärjestelmän luominen, joka eristi heimot osille vanhoja asuinalueitaan, sekä pakollinen mukauttaminen. Alkuperäiset amerikkalaiset pakotettiin omaksumaan uusia viljelyskeinoja ja heitä lähetettiin kouluihin kauas perheistään. Nämä valloitetut heimokunnat pakotettiin omaksumaan uusi hallintorakenne. Ne asetettiin riippuvaiseen asemaan ja ne joutuivat hyväksymään arvoja, jotka eivät kunnioittaneet niiden omia haluja. Holhoava suhtautuminen on tarkoittanut taloudellisen kehityksen ja itsemääräämisoikeuden kaventumista. Perinteisten elinkeinojen häviäminen ja uudet kaupankäynnin muodot pakottivat lounaisalueiden intiaanit markkinatalouteen. Käsitöiden tekemisestä tuli tärkeä osa monien perheiden taloudessa, vaikka niistä saatu hinta ei korvannutkaan niiden tekemiseen uhrattua vaivaa. Kudonnaiset, punotut korit, maalaukset, hopeatyöt sekä keramiikka soivat taloudellista joustavuutta. Ihmiset alkoivat myös käydä palkkatyössä maatiloilla, rautateillä, kaivoksissa ja kaupungeissa.

Väestökehitys. Monet tautiepidemiat raivosivat lounaisalueilla ja tekivät tuhojaan. Esimerkiksi vuonna 1883 puolet hopi-väestöstä kuoli isorokkoon ja vuonna 1918 influenssaepidemian aikana yli puolet jicarilla apasseista ja lähes neljännes navajoista kuoli. 1920-luvulta lähtien väkiluku on hitaasti mutta varmasti kasvanut. Toiset intiaaniheimot tuhoutuivat sisällissotien tuloksena – esimerkiksi halcidomat. Mutta intiaanit ovat säilyneet paremmin kuin millään toisella Pohjois-Amerikan alueella. Tietysti heidän elämänsä on muuttunut. On harhaluulo, että kun intiaanit eivät enää elä ”puhtaassa” kulttuurissaan (toisin sanoen sellaisessa, jota eurooppalaiset eivät olisi turmelleet) heitä ei enää olisi olemassa. Lounaisosien intiaanikulttuurit ovat yhä elinvoimaisia. Intiaaniheimot elävät osana lounaisalueiden kulttuuria ja sen erillisinä jäseninä, joilla on oma elämäntyylinsä. Heidän juurensa ovat yhä menneisyydessä ja maassa. Voimme erottaa neljä lounaisosien intiaaniryhmää aiempien elämäntyylien, yhteisen menneisyyden, ekologisen sopeutumisen, taloudellisen ja kielellisen sukulaisuuden perusteella. Ydin on säilynyt ennallaan ja heimot – pueblot, karjanhoitajaheimot, joukkueheimot sekä metsästäjät ja keräilijät – ovat säilyttäneet ominaislaatunsa.

PUEBLOT

Rakennukset, kylät ja kielet. Pohjoisessa Uudessa Meksikossa ja Arizonassa, Coloradon ylätasangoilla ja Rio Granden ja sen sivujokien varrella pueblointiaanit olivat voimakkaimpia – heitä oli yli 4 000 – ja he elivät yhdeksässäkymmenessä kylässä. Nykyään jäljellä on enää kolmekymmentä; loput on hylätty kuivuuden, sairauksien ja sodankäynnin takia. Varhaiset espanjalaiset löytöretkeilijät nimittivät heitä pueblointiaaneiksi heidän poikkeuksellisen arkkitehtuurinsa takia – he elivät taloissa, joissa oli monta huonetta ja jotka oli rakennettu kivestä ja tiilistä – ja he olivat anazaki- ja mogollonheimojen jälkeläisiä. Pueblo tarkoittaa ”kylän asukasta” ja tämä määre kuvasi hyvin pueblojen elämää. Pueblointiaanit eivät muodostaneet heimoa; kukin pueblokulttuuri oli kylä, joka noudatti autonomisia poliittisia lakejaan. Puebloihmiset puhuivat monia eri kieliä. Suurin kieliryhmä on tanoan, osa kiowa-tanoan kieliperheestä. Tanoan muodostuu kolmesta pääkielestä – tiwasta, tewasta ja towasta. Hajallaan tanoan puhujien keskuudessa elävät keresanit. Rio Granden ja sen sivujokien varrella ovat jeresan-kylät Cochiti, Santo Domingo, San Felipe, Santa Ana ja Zia; kauempana lännessä Laguna ja Acoma. Zunipueblo on vieläkin kauempana ja siellä puhutaan zunia. Zuni kuuluu penutian kieliperheeseen, eikä ole sukua muille lounaisalueiden kielille. Hopit asuvat pohjoisessa keskisessä Arizonassa. Hop muodostuu joukosta kyliä, jotka sijaitsevat kolmella mesalla Coloradon ylätasangolla. Hopi on kieli, joka kuuluu shoshonihaaraan uto-atsteekin kieliperheessä. Hopi on sukua piamelle, utelle ja palutelle lounaassa ja monille kieliperheille Meksikon keskiosissa.

Itä- ja länsipueblot. Pueblot ovat jakaantuneet kahteen päähaaraan sijainnin ja geologiseen ympäristöön sopeutumisen perusteella. Itä-pueblot (tanoan ja keresan puhujat) asuvat Rio Granden ja sen sivujokien varrella. Länsipuebloilla (hopeilla, hopi-tewoilla, zuneilla, acomailla ja lagunoilla) ei ole vakinaista vesilähdettä ja he harjoittavat kuivaa maanviljelystä. Uskonto hallitsee pueblointiaanien elämää. Sitä harjoittaessa ollaan yhteydessä maahan, toisiin kansoihin ja yliluonnollisten olentojen kanssa. Kaikki pueblojen elämänalat ovat kietoutuneet toisiinsa ja yhden maailmannäkemyksen alle. Siitä yksinkertaisesta periaatteesta, että ihmisten on elettävä sovussa luonnon kanssa pueblointiaanit ovat kehittäneet rikkaan kulttuuriperinteen, joka ilmenee runoudessa, legendoissa, lauluissa, tanssissa ja taiteessa.

Pueblojen hallinto. Ikivanhoihin kaavoihin perustuva teokratia, jonka johdossa on cacique, pidetään salassa kylän sisällä. Itäisissä puebloissa maallinen valta on governonin käsissä. Hänet nimitetään tai valitaan joka vuosi. Presidentti Lincoln antoi näille johtajille 1860-luvulla valtikat, joista on tullut tärkeitä vallan symboleita. Johtajalla on useita alaisia joita kutsutaan principaleiksi. He ovat vanhempia miehiä, joiden elämänikäinen kokemus auttaa heitä toimimaan viisaasti maallisissa ja uskonnollisissa asioissa. Kaikissa puebloissa on metsästysjohtaja ja sotapäällikkö tai sotapappi.

Perheen merkitys. Tewapueblot muodostuvat kahdesta sosiaalisesta ryhmästä, joita antropologit nimittävät puoliskoiksi. Puoliskon jäsenyys määräytyy isän mukaan vaikka nainen voi vaihtaa puoliskoaan menemällä naimisiin toista puoliskoa edustavan miehen kanssa. Puolen vuoden ajan pueblon velvollisuudet ovat Kesäihmisten käsissä, kun Talvi-ihmiset (toinen puolisko) ovat vastuussa velvollisuuksista toisen vuosipuoliskon aikana. Kaikissa puebloissa perhe on elämän perusta. Tewojen yhteisöissä korostetaan isän tai äidin asemaa, zunien ja hopien keskuudessa äidin suku on järjestelmän perusta.

Karjanhoitajaheimot ja maanviljelijät. Espanjalaisten tullessa karjanhoitajaintiaanit –cahitat, tarahumarat, pimat ja yumit – muodostivat laajimman alaryhmän lounaisalueilla, yli 50 000 ihmistä eli noin kolme neljäsosaa lounaisalueiden asukkaista. He elivät laajalle levinneissä kylissä jokien varrella tai vedensaanniltaan turvatuissa vuoristossa tai erämaassa Etelä-Arizonassa ja Pohjois-Meksikossa. Kaikki maanviljelijäintiaanit halveksivat sosiaalisen aseman ja varakkuuden korostamista. Tärkeimmät uskonnolliset johtajat olivat pikemminkin Shamaaneja kuin pappeja. Maanviljelijäintiaanit jakautuvat kahteen ryhmään – utoatsteekkilaiseen ja hokanilaiseen.

LOUNAISALUEEN INTIAANIHEIMOT

Apassi (engl. Apache). -> apassit. Cocopat Quechanit Halchidhomat Mohavet Walapait Havasupait Yavapait Maricopat Papagot ja ylemmät pimat Serit Hopit. Hopituh eli "rauhalliset". Hopit ovat asuneet Arizonan pohjoisosassa kaukaisista esihistoriallisista ajoista ja kuuluvat pueblokulttuurin luojiin. Maanviljelijöitä ja eteviä kasvinjalostajia. Väkiluku alkuaan ehkä 12 000 ja vuonna 1976 6 400 henkeä. Läntiset Apassit Chiricahua Apassit Zunit Rio Grande keresanit Jemezit Navajo (navaho). Oma nimitys diné eli "ihmiset". New Mexicon luoteisosissa sekä lähimmissä osissa Coloradoa, Utahia ja Arizonaa. Väkiluku vuonna 1863 15 000 henkeä, mutta vuonna 1981 jo 167 000 henkeä. Tewat Pohjoiset tiwat Tanot Pecosit Eteläiset tiwat Tompirot Lagunat Acomat Pirot Jicarilla apassit Mescalero apassit Jocomet ja janot Sumat Jumanot Opatat Eudevet Jovat Alemmat pimat Yaquit Guarijiot Tarahumarat Tubarit Mayot Conchot Tobosot Guasavet Acaxeet Xiximet Tahuet Tebehuanit Zacatecit Pamet Karankawat Nakipat Paipait Kiliwat Cochimit Guaycurat Pericùt

Lisäksi joitain huonommin tunnettuja heimoja rannikkotasangoilta ja sisämaasta.


4 Muokkaa

Ympäri Wikian verkkoa

Satunnainen wiki